Koulutusmatka biohiilen tuotanto- ja myyntiorganisaatioihin
Toisen biohiileen keskittyvän koulutusmatkan tarkoituksena oli tutustua Suomessa kehitettyihin nykyaikaisiin biohiilen tuotantomenetelmiin ja biohiilen markkinoihin. Matka järjestettiin 12.10.2022. Raussin Energia Oy Ensimmäinen vierailukohde oli Kouvolassa Raussin Energia Oy. Raussin Energia Oy:n omistaja/toimitusjohtaja Taisto Raussi kertoi yhtiön historiaa ja esitteli biohiilen tuotantoa. Biohiilen tuotantolaite oli toiminnassa, joten pääsimme tutustumaan koko laitekokonaisuuden toimintaan sekä ”hypistelemään” niin raaka-ainetta […]
Koulutusmatka biohiilen ja pyrolyysitekniikan tutkimus- ja kehittämisympäristöihin
Koulutusmatka järjestettiin 15.-16.6.2022 osana Join-bioerko -hanketta. Koulutusmatkan tarkoituksena oli tutustua Suomessa kehitteillä oleviin ja nykyaikaisiin biohiilen tuotanto- ja jalostusmenetelmiin sekä monipuolisesti muihin kiertotalouden osa-alueisiin. HSY Lietepyrolyysilaitos Ensimmäinen ekskursiokohde oli Espoon HSY:n Ämmässuon Ekoteollisuuskeskuksessa, joka on Pohjoismaiden suurimpia jätteenkäsittelykeskuksia. HSY:llä on useampi hanke jätelietteen tutkimiselle ja sen hyötykäytön edistämiselle. Näihin kuuluvat mm. RAVITA, RAHI ja lietehiilihanke. […]
Lähellä tuotetun biokaasun merkitys kasvaa
Osana Join Bioerko – hanketta on järjestetty koulutusmatkoja biotalouden ajankohtaisista aiheista. Marraskuussa (1.-2.11.2022) oli vuorossa biokaasuaiheinen koulutusmatka, jossa keskityttiin erityisesti biokaasun lähituotantoon maatilakokoluokassa. Kaksipäiväinen koulutusmatka sisälsi vierailut Luke:n Maaningan tutkimuslaitoksen biokaasun tuotantoon sekä biokaasulaitostoimittaja Demeca Oy:n tuotantolaitokseen sekä Demeca Oy:n toimittamien maatilojen biokaasuratkaisuihin Haapavedellä. Tällä hetkellä biokaasun osalta toteutetaan vuonna 2020 hyväksytyn kansallinen biokaasuohjelman toimenpiteitä, […]
Biokaasu tutuksi koulutusmatkoilla
Biotalouden osaamista voi lisätä nyt myös koulutusmatkojen kautta! Karelia-amk ja Savonia-amk järjestävät yhdessä maatilallisille, pienyrittäjille, energiayrittäjille, kunnan edustajille sekä muille kiinnostuneille kaksi biotalouden koulutusmatkaa maaliskuussa 2022. Koulutusmatkoilla tutustutaan paikalliseen biokaasun tuotantoon, erilaisiin tuotantotekniikoihin sekä loppumädätteen hyödyntämiseen. Kiinnostavinta tietenkin on, mitä tuotetulla biokaasulla tehdään ja onko biokaasutuotanto kannattavaa. Mukana koulutusmatkoilla on Envitecpolis Oy:n monessa ”lietteessä” pyöritetyt […]