Tervetuloa suorittamaan maakuntapäivän Tiedetemppuja!
Tiedetemput ovat kotona suoritettavia tiedekokeita, jotka onnistuvat muutamilla yleisimmillä kotoa löytyvillä välineillä. Niitä voi tehdä esimerkiksi yhdessä koko perheen tai kaveriporukan voimin. Nämä näyttävät temput soveltuvat perheen pienimmille tehtäväksi yhdessä aikuisten kanssa ja kokeneemmat tutkijat voivat testata rajojaan itsenäisen suorittamisen parissa.
Työvideot ja huikeat faktat ilmestyvät sivuille maakuntapäivänä lauantaina 29.8.2020. Nähdään silloin linjoilla!
Lämmönsiirto
Mitä tapahtuu, kun lämmin ja kylmä kohtaavat? Kuinka käy värille vedessä?
Tarvikkeet: Kaksi samankokoista juomalasia, vettä, elintarvikeväriä (tai esimerkiksi punajuurta), postikortti
Tee itse jäätelöä
Onnistuuko jäätelön teko ilman pakastinta? Entä jos vesi ei jäätyisikään nollassa asteessa?
Tarvikkeet: Juomalasi, pieni (n. 0,5l) ja iso (n. 2l) minigrip-pussi, teippejä, jääpaloja, ruokasuolaa, sokeria, sekä kermaa ja maitoa (tai vastaavia kasvikohjaisia vaihtoehtoja, tai mehua) ja halutessasi mausteita (esim kaakaojauhetta)
Löllölima
Mikä on nestemäistä, mutta myös kiinteää? Voiko nestettä puristella?
Tarvikkeet: Tärkkelysjauhoja (maissi- tai perunajauhoja), vettä, halutessasi elintarvikeväriä ja laakea astia (esim. lautanen)
Työvideot ja huikeat faktat ilmestyvät sivuille maakuntapäivänä lauantaina 29.8.2020. Nähdään silloin linjoilla!
Muut maakuntapäivän tapahtumat löydät osoitteesta: