Oppimiskokonaisuuden kuvaus
Kehittäjät: Maiju Kohonen, Hanna Koistinen, Sara Niemelä, Riikka Räihä ja Sanna Suolanen
Toimittajat: Petja Hämäläinen ja Sanni Pirttilä
Aiheet: ihmisten erilaiset taustat, syntyperän vaikutus elämänkulkuun, puhdas vesi
Oppiaineet: Ympäristöoppi ja yhteiskuntaoppi
Ikäluokka: 6. luokka (myös yläkoulun 7.–9. luokat)
Kesto: 6 x 45 min
Tavoitteet: Oppimiskokonaisuuteen soveltuvat osat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2014
Kuvaus toteutuksesta:
Skenaariovaiheessa oppilaille arvotaan henkilöt eri maista, ja oppilaat pääsevät kirjoittamaan omaa mielikuvitustaan käyttäen tarinan henkilön elämästä ja elinkaaresta. Vaiheessa nostetaan esiin oppilaiden maantieteellisiä ja kulttuurisia ennakkokäsityksiä.
Tutkimus- ja opiskeluvaiheessa käsitellään eri elämänvaiheita, joita ovat lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Tavoitteena on yhdistää oppilaiden omaa mielikuvitusta osaksi faktatietoa, jonka pohjalta oppilaat kirjoittavat uudet tarinat omille henkilöilleen. Oppilaat etsivät tietoa kirjoitustensa pohjaksi internetistä. Lisäksi oppimiskokonaisuuteen on integroitu sisältöalueeksi veden tutkimista, sillä puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys kaikissa maissa. Oppilaat tarkastelevat vesinäytteiden laatua tutkien veden happamuutta, hajua, väriä ja hapenkulutusta.
Päätöksentekovaiheessa oppilaat koostavat tekemistään elämäntarinoista pienen posterin. Posteriin kirjataan ylös asioita, jotka olivat erityisen merkittäviä henkilön elämänkaaren muotoutumisen kannalta. Vaiheessa palataan skenaariovaiheessa luotuun elämäntarinaan, mielikuviin ja ennakkokäsityksiin ja verrataan niitä tutkimusvaiheen aikana syntyneisiin elämäntarinoihin.
Liitteet:
Työskentelyohjeet opettajalle (pdf-tiedosto) | (docx-tiedosto)
Vesinäytteiden tutkiminen (pdf-tiedosto) | (docx-tiedosto)