”Tutkivaa ja eheyttävää opiskelua energiantuotannosta”
Oppimiskokonaisuuden esittely
Kehittäjät: Anssi Huoponen, Elsa Inkilä, Milla Jakonen, Sami Känkänen, Sanni Pirttilä
Toimittaja: Petja Hämäläinen
Aihe: energiantuotantomuodot, energia yhteiskunnassa, energiantuotannon ympäristövaikutukset, ympäristöterveys
Oppiaineet: fysiikka, maantieto, terveystieto, yhteiskuntaoppi
Ikäluokka: 9. luokka
Tavoitteet: Oppimiskokonaisuuteen soveltuvat osat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2014
Kesto: 4 x 75 min tai 6 x 45 min
Kuvaus toteutuksesta:
Skenaariovaiheessa hyödynnetään paikallisuutta: oppilaat tutustutetaan skenaarioon esimerkiksi uutisten avulla, jotka korostavat paikkakunnan kasvanutta energiantarvetta. Skenaarion on tarkoitus motivoida oppilaita tulevaa tutkimusvaihetta varten. Kyselyn avulla kartoitetaan oppilaiden ennakkokäsityksiä energiantuotannosta ja siihen liittyvistä kysymyksistä.
Tutkimusvaiheessa oppilaat tutustuvat tuulivoimaan, aurinkovoimaan, ydinvoimaan, vesivoimaan ja fossiilisiin polttoaineisiin tai biopolttoaineisiin energiantuotantomuotoina erilaisten tutkimuskysymysten pohjalta. Oppilailla on edessään neljä tutkimusongelmaa: voimalaitosten toimintaperiaate, eri energiamuotojen tehokkuus ja niiden osuus Suomen kokonaisenergiantuotannosta, energiantuotantolaitosten vaikutukset ihmiselle ja ympäristölle sekä soveltamiseen liittyvä ongelma, jossa tulisi etsiä sopiva sijoituspaikkaa voimalalle omalla paikkakunnalla. Oppilasryhmät toimivat asiantuntijoina eri energiantuotantomuodoille eli kukin oppilasryhmä saa tutkittavakseen yhden energiantuotantomuodon. Oppilaat tuottavat yhdessä videon, jonka avulla he esittelevät oman energiantuotantomuotonsa ja sitä hyödyntävän voimalaitoksen muille oppilasryhmille.
Päätöksentekovaiheessa oppilaat tekevät yhdessä päätöksen siitä, minkälaisen sähköntuotantolaitoksen tai yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotantolaitoksen he valitsisivat omalle paikkakunnalleen.
Liitteet:
Kyselylomaketta käytetään skenaario- ja päätöksentekovaiheessa.
Ohjeet skenaarion, tutkimus- ja päätöksentekovaiheen toteuttamisesta.
Työskentelyohjeet opettajalle (Word-tiedosto)
Työskentelyohjeet opettajalle (pdf-tiedosto)
Ohjeet tutkimusvaiheesta
Työskentelyohjeet oppilaille (Word-tiedosto)
Työskentelyohjeet oppilaille (pdf-tiedosto)
Esimerkkiskenaario
Alla olevalla videolla opettajaopiskelijat esittelevät skenaarion, jossa kaupungin energiantarve on kasvanut äkillisesti Pokemon Go -pelin lisääntyneen käytön vuoksi.